Sunday, April 22, 2007

Kivan loppu

Rötösherra on huolissaan siitä, että kokoomusmeppi Eija-Riitta Korholalla ei ole kivaa. Valtiopäivien avajaisoopperassa Korholan perässä ravannut sopulilauma halusi kommenttia blogimerkinnästä, jossa Korhola spekuloi Matti Vanhasen ja Merikukka Forsiuksen suhdetta. Korhola tiuskaisi toimittajille, että "tää ei oo enää yhtään kivaa". Kivaa ei ollut Korholalla myöskään hallitusneuvotteluissa, joista hän välillä poistui kertomaan ulkopuolella päivystäville toimittajille että "tää ei ole meistäkään hauskaa". Tästä kertoi myös lauantain Hesari (HS 21.4.2007).

Poliitikot haluavat ja "haluavat" asiajulkisuutta. Esimerkkejä loistavasti hallitusta asiapitoisesta julkisuudesta ovat mm. viimeisin ex-kulttuuriministeri Saarelan kaksi vuotta sitten sairastamaan masennukseen liittyvä juttu naistenlehdessä pari kuukautta sitten. Asiapohjalta sisutuslehti Dekossa esiintyi taannoin myös pariskunta Taiveaho-Kaikkonen. Rötösherra yrittääkin muistella mitä suurta poliittista sisältöä pariskunta (tai edes pariskunnan osapuolet yksin) ovat haastatteluissa antaneet. Eipä tule mieleen. Sen sijaan Rötösherra osaa kyllä punamultaperheen koiran nimen (IS), liikuttavan tarinan siitä, miten Antti veisteli puuhun pariskunnan nimikirjaimet (IL) ja Antin vihannesgrillireseptit (7 Päivää).

Asiajulkisuutta kaipaa säännöllisissä vaatekaappihaastatteluissa myös kansanedustaja ja äänikuningatar Tiura. Ja tietenkin Korhola. Imagoa asioihin keskittyvänä poliitikkona onkin parasta edistää kertomalla kaikelle kansalle stay up-sukista ja suosikkihajuvedestä (Prada) ja miten se pullo kerran työmatkalla hajosi. www.korhola.com

Pelkkä asioihin keskittyminen ja kuivan politiikan tekeminen ei tuo julkisuuspikavoittoja toisin kuin perheonnesta kertominen naistenlehdissä. Eduskuntavaaleista on hyvää vauhtia tulossa pelkkää pelleilyä, ellei kansalaisia kiinnosta varsinainen pihvi, eli asiat. Jos virkamiehet laitetaan pohtimaan keinoja kansalaisten poliittisen mielenkiinnon ylläpitämiseen, on menty pahasti metsään. Rötösherra ymmärtää kansalaista, joka argumentoi äänestämättömyyttään politiikan viihteellistymisellä. Rötösherra ei ymmärrä poliitikkoa, joka ei tajua kantavansa osavastuuta siitä, että äänestäjien kiinnostus politiikkaa kohtaan laskee sitä mukaa, kun uutisointi Arkadianmäeltä enenevässä määrin keskittyy illallispukuihin, rakkaussuhteisiin ja sairauksiin (tai pelkkiin sairauden EPÄILYIHIN).

Tää ei Rötösherrankaan mielestä ole yhtään kivaa.

No comments: