Taistelut on tältä erää taisteltu. Presidentivaalitaistelu Ranskassa päätyi oikeiston voittoon. Patsastaistelu Viron ja Venäjän välillä päätyi edes jonkinlaiseen tulitaukoon (taistelu jatkunee Venäjän sisäisenä vaaleja odotellessa...). Taistelu Turkissa päätyi Abdullah Gülin vetäytymiseen tulevasta vaalitaistosta. Ja samaan aikaan Suomessa taistelu maaherrojen olemassaolosta päättyi ministeri Kiviniemen lausuntoon, jonka mukaan poliittiset maaherrat saneerataan.
Maailma makaa siis hyvin. Olikin liioiteltua odottaa, että Suomen sisäpolitiikka tarjoaisi politiikkaa herkeämättömästi seuraavalle Rötösherralle kicksejä vaalihuuman laannuttua. Vielä toki kannuja valetaan ja politrukkien palkintopaikkoja jaetaan, mutta kiihkein vellonta on päättynyt ja -risti seinään - Paavo Väyrysestä ei ole kuulunut sanaakaan pitkiin aikoihin. Rötösherraa pidempään eläneet tiesivät viikonloppuna kertoa, että se tarkoittaa juuri sitä itseään, joka taas tulkitaan tyynenä myrskyn edellä. Rötösherra jatkaa päivystämistä.
Sarkozyn voitto Ranskassa vahvistaa merkittävien eurooppalaisten porvarimaiden määrää. Saksan Merkel on jo asettanut EU:n perustuslakihankkeelle kunnianhimoisia päivämääriä. Sarkozy osallistuu harjoitukseen esittämällä minisopimusta, jota ei tarvitsisi ranskalaisilla äänestyttää. Samaista minisopimusta vastustaa muun muassa Paavo Lipponen, joka ei ole kuka tahansa pelkkä Lipponen, vaan yksi Euroopan kahdestatoista viisaasta miehestä.
Rötösherran nimettömistä virkamieslähteistä saaman tiedon mukaan odotettavissa on joka tapauksessa hallitustenvälisen konferenssin kokoon kutsuminen heti Portugalin EU-puheenjohtajuuskauden alkaessa. HVK on siitä hauskaa puuhaa, että muu ei ole varmaa kuin eläimellinen riitely, oman edun ajaminen ja kapuloiden rattaisiin työntäminen. Hyvänä esimerkkinä Rötösherra haluaa esittää Nizzan pitkien puukkojen yön, jonka päätöksistä tänäänkin kärsitään.
Rötösherra ennätti lauantaina seuraamaan Uutisvuotoa, jossa ministeri Lindén kovasti esiintyi edukseen. Puolen tunnin lähetyksen aikana ministeri Lindén ei kertaakaan avannut suutaan jotain sanoakseen. Hmm. Better to keep quiet and be thought of a fool than open your mouth and remove all doubt?
Monday, May 7, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment